Archive for May, 2007

Vihreät Naiset ry:n kevätkokouksesta

Wednesday, May 9th, 2007

Vihreät Naiset ry:n kevätkokous oli 5. toukokuuta 2007 Helsingissä Naisunionin tiloissa. TASVINA ry:tä edusti vain Tuula Portin, sillä toinen edustajaksi valittu ei saapunut paikalle. Myös TASVINA ry:n puheenjohtaja Maija Tuomaala osallistui kokoukseen Vihreät Naiset ry:n vuoden 2007 hallituksen varajäsenenä ja yhdistyksen varsinaisena jäsenenä.

Varsinaisten kevätkokousasioiden käsittelyn lisäksi valittiin yhdistyksen ehdokkaat Vihreän Liiton luottamustehtäviin ja edustajat puolukokoukseen. Myös TASVINA ry:n edustajia valittiin näihin tehtäviin.

Ennen kokouksen alkua kansanedustaja Heidi Hautala esitteli kokouksen osanottajille valtakunnan tasa-arvopolitiikkaa uuden hallituksen ja parin aiemman hallituksen hallitusohjelmien näkökulmasta ja suhteessa Vihreiden naisten ja Vihreän liiton vaatimuksiin. Edistystä on tapahtunut, mutta tekoja tarvitaan edelleen. Vihreät Naiset ry:n puheenjohtaja Mari Puoskari kertoi, miten oli itse osallistunut hallitusneuvotteluihin asiantuntijana. Myös NYTKIS ry:n edustaja oli paikalla tämän tasa-arvokeskustelun ajan kertoen naisjärjestöjen valtakunnallisesta monipuolisesta yhteistyöstä tasa-arvon edistämiseksi.